![]() Suomi maakohtainen verkkosivusto |

Yhtiön periaatteena on toimia tavalla, joka takaa turvallisuuden henkilöstölle, muille sen toimintaan liittyville henkilöille, asiakkaille ja suurelle yleisölle. Yhtiö pyrkii ehkäisemään kaikki onnettomuudet, loukkaantumiset ja ammattisairaudet siten, että koko henkilöstö osallistuu aktiivisesti turvallisuutta edistävään toimintaan. Yhtiö pyrkii myös jatkuvasti tunnistamaan ja poistamaan sen toimintaan liittyvät turvallisuusriskit.
Keskeisenä periaatteena toimipaikkojemme SHE- (Safety, Health and Environment) ohjelmissa on toimenpiteiden, koulutusten ja harjoitusten niveltäminen osaksi jokapäiväistä toimintaa. Pitkäjänteisen turvallisuustyön ansiosta vahinkotaajuus ja vahinkojen vakavuus ovat laskeneet pysyvästi alhaiselle tasolle ja tavoitteemme on jatkuva vahingoton toiminta.
Inhimillisten tekijöiden huomioimiseen ja ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamiseen on keskitytty Alerta-järjestelmän avulla. Järjestelmän työkaluja käyttämällä saadaan ennaltaehkäisevästi esiin työsuoritusten sellaiset tekijät, jotka voivat kasvattaa vahinkoriskiä. Tässä työssä aivan keskeisenä osana on varsinaisten työnsuorittajien työntuntemus, sitoutuminen ja parannuksien tekeminen työmenetelmiin.
Periaatteidensa edistämiseksi yhtiö mm. suunnittelee laitteita, kehittää toimintatapoja, antaa koulutusta ja ohjaa toimintaansa tavalla, joka suojaa työntekijöitä, omaisuutta ja toimintaympäristöä.